Kuvatonna

vielä jatkamme. Päivitykset nimittäin ovat jymähtäneet siihen, että tuntuu niin ankealta latoa tekstipäivitys toisensa perään ilman kuvallisia piristeitä. Näin nyt kuitenkin taas tapahtukoon, sillä en ole saanut tartutuksi kameraan, mutten silti soisi blogini taas tyystin hyytyvän. Ehkä ensi kerralla...? Toivossa eläminen jne.

Susu on jälleen antibiooteilla virtsatietulehduksen takia. Nyt aseena on myös isokarpalouute sekä maitohappobakteerit, sillä eläinlääkärin mukaan kierteessä saattaa olla kyse bakteeriflooraongelmasta, ts. elimistön luontainen bakteerikanta on häiriintynyt antibioottikuureista, jolloin elimistö on taas kuurin loputtua tavallista alttiimpi infektioille. Mukavaa. No, karpalouutetta ja maitohappobakteereja olisi tarkoitus jatkaa vielä pitkälle antibioottikuurin yli ja katsoa, josko se auttaisi. Myöskin odotellaan juoksujen alkamista, sillä ratkaisu voisi piillä siinäkin. Susu-parka.

Otin koirat eilen isänpäiväsunnuntaina mukaan kyläilemään. Isälläni on täällä blogissakin esiintynyt labradorinarttu, Viki, johon Yasu on erittäin ihastunut. Heti sisään tultuamme Yasu meni ja nosti koipeaan isän olohuoneen verhoihin! Tyrkkäsimme machon hetkeksi pihalle viilentymään, missä se nuuski huolellisesti Vikin hajujälkiä ja teki merkkejä sypressiin, kirsikkapuuhun sekä istutuksiin (jes). Tämän jälkeen Yasu osasi taas olla sisälläkin. Joten, sangen sisäsiistikin haukku voi yllättää kyläpaikassa, jos sieltä sattuu löytymään toinen koira. Muuten vierailu sujui mukavasti, tosin Viki olisi kovasti tahtonut näyttää Susulle kaapin paikan, koska Susu selvästi oli kasvanut sen mielestä jo aikuiseksi, joka ei enää mitään erityiskohtelua tarvitse. Ihmisten valvovan silmän alla päästiin kuitenkin jonkinnäköiseen kauhun tasapainoon, jossa Viki tyytyi mulkoilemaan Susua kahvipöydän alta ja Susu osasi kiertää tämän vähän kauempaa.

Voin ylpeänä julistaa, että Yasu ja Susu ovat tänä päivänä parhaat kaverukset. Ekat puolisen vuotta pyörittelin jo vähän päätäni, mutta kuten arvelinkin, aika ja kärsivällisyyys tekevät ihmeitä. Tämän ajanjakson jälkeen Yasu päätti yhtäkkiä parissa viikossa, et hei, toi pentuhan on oikeasti kiva ja totta kai se kuuluu laumaan, ja siitä eteenpäin ongelmilta on vältytty. Kun nyt katselen Yasun ja Susun kanssakäymistä, voin tyytyväisenä todeta, että TÄMÄ on se, mitä minulla oli mielessäni silloin, kun toisen koiran ottamiseen päädyin. Jes!