Viime päivät on saatu nauttia kauniista syyssäästä pitkien sateiden vastapainoksi. Täytyy sanoa, että vaikka kesä onkin sinänsä lempivuodenaikani, syksy on silti vuoden esteettisintä aikaa. Jotenkin hassusti se on yhtäaikaa haikeaa ja menneitä muistelevaa, mutta saa samaan aikaan myös innostumaan uusista asioista. Ehkä tuo uutuudentunne liittyy opintojen jatkumiseen - onhan kaltaiseni ikiopiskelijan elämä rytmittynyt jo vuosikaudet kesä"lomien" (=töiden) ja lukukausien mukaan. Alan kai olemaan jossain määrin ehdollistunut.
Susu on kasvanut kohisten, mutta lienee jo saavuttanut lopullisen kokonsa. Melkein Yasun luokkaa, tosin mittasuhteet poikkeavat aika lailla. Yasulla on iso pää ja pieni perä, Susulla taas päinvastoin, hehheh. Susu on rakenteeltaan erilainen, jotenkin jämäkämpi ja tynnyrimäisempi Yasun hoikkaan ja pitkäjalkaiseen olemukseen verrattuna. Sama erilaisuus näkyy myös koirien liikkeissä: siinä missä Yasu liikkuu harkiten ja miltei kissamaisesti, Susu mennä rymistää eteenpäin paljon suoraviivaisempaan tyyliin. Myös ruoan suhteen Susu on rempseämpi, se syö kyllä miltei mitä vain ja söisi ties kuinka paljon, Yasu taas valikoi syötävänsä tarkkaan ja pitää usein paastopäiviä ihan itsekseen.
Susun ahneus on kätevä seikka koulutuksessa. Ei sillä, että sitä olisi mitenkään erityisen paljon harrastettu, mutta ihan arkitilanteissa Susua on helppo ohjailla makupalan avulla. Yasu on toista maata. Kävimme keväällä Yasun kanssa tokokurssilla. Lähdin kurssille puolittain epäileväisellä mielellä, sillä kurssin järjestänyt koirakoulu on Pevi-metodin (Pertti Vilanderin kasvatustyyli) käyttäjiä, ja suhtaudun Peviin ainakin osittain varauksellisesti. Kurssi kuitenkin sopi ajankohtansa ja paikkansa puolesta täydellisesti, joten päätin kokeilla, ja onneksi niin. Tunnit mentiin ihan positiivisella ehdollistamisella ja rennolla tunnelmalla. Kurssi olikin tosi mukava, mutta Yasulle toko ei ehkä ole ihan se paras laji. Motivoiminen oli nimittäin erittäin vaikeaa! Kun makupalat eivät oikein jaksa koiraa kiinnostaa ja lelutkin ovat ihan plääh parin leikityksen jälkeen, kävivät keinot vähiin. Yasu käyttäytyi kyllä sinänsä ihan hyvin, ei pyrkinyt muiden koirien luo tai riehunut, mutta ensimmäisen vartin jälkeen sen kiinnostus aina yksinkertaisesti hiipui. Samojen "istu", "seuraa", "paikka", "maahan", "seiso" jne. liikkeiden toistaminen oli sen mielestä aivan ilmiselvästi yksinkertaisesti TYLSÄÄ. Ei sillä, etteikö se olisi osannut, liikkeet olivat ihan hyvin hallussa jo ennen kurssia, ja kyllä Yasu muutaman toiston jaksoi tehdä ihan puhdasoppisesti. Mutta että kolmatta, neljättä, peräti viidettä kertaa samaa juttua, plääääh, ja palkintona jotain tylsää kanaa tai hetkessä viehätyksensä menettävä lelu - ei kiitos! Kurssin vetäjä suhtautui koko asiaan huumorilla ja totesi Yasun olevan "varsin tyypillinen rotunsa edustaja". Saipa Yasu vielä kehujakin, että oli kuitenkin oikein HYVÄ tokoshiba (mahdottomampiakin oli ohjaaja ilmeisesti tavannut...). Lisäksi Yasu sai kurssilla lempinimen "kesämies", se kun halusi kernaasti vain nuuhkia tuulta silmät puoliummessa tai kieriskellä nautinnollisesti ruohikossa samalla, kun muut koirakot suorittivat liikkeitään ja minä pompin ja kiljuin ja maiskuttelin ja heiluttelin erilaisia leluja, keppejä ja namipaloja muutaman metrin päässä.
No, se oli silti ihan hyvä kurssi. Ehkä agility kuitenkin sopisi Yasulle paremmin, siinä olisi vähän vauhtia ja itsenäisempääkin menoa, eikä Yasu pelkää kiipeilyä erilaisilla pinnoilla. Susu varmaan sopisi kumpaankin lajiin, luulen että se jaksaisi paremmin tylsiä toistoja makupalan voimalla, mutta toisaalta voisin kuvitella myös vauhdin viehättävän Susua. Ehkä saan joskus itsestäni irti hakea agilityn alkeisiin jomman kumman kanssa, tai ainakin käydä tutustumassa esteisiin radalla ominpäin. Olen kuitenkin aikanaan harjoitellut agilityä ohjaajan johdolla koiraleirien yhteydessä, joten perustiedot löytyvät. Loppujen lopuksi kisaaminen ei minua edes kiinnosta, enemmänkin itse harjoittelu ja tekeminen sinänsä.
Yasu ja Susu ovat jo oikein hyvää pataa keskenään. No, välillä tulee pientä kärhämää, kuten eilen... mutta niistä tilanteista on aina selvitty. Susu alkaa selvästi vähän haastaa Yasua, toisaalta taas Yasu on ajoittain hyvin kiinnostunut Susun peräpäästä ja mitä sukupuolisemmaksi olennoksi Susu kehittyy, sitä leppoisammin Yasu tuntuu tähän yleisesti ottaen suhtautuvan. Pitää vain välttää tilanteiden kärjistymistä lelujen, luiden yms läsnäollessa ja puuttua tuijotteluun ajoissa.
/edittiä vielä. Menee hermo kun en ymmärrä, miten saisin bloggerin lataamaan nuo koirien kuvat sivupalkkiin samankokoisiksi. Pienentelee ne ominpäin miten sattuu. ARRGH!
