Retkikuvia ja höpinää

Muutama kuva parin viikon takaiselta retkeltä Sipoonkorpeen.

Susu on jo iso tyttö! Sniff. Se on nartuksi aika kookas, melkein Yasun kokoinen. Olimme taannoin kasvattajan luona yhteiskävelyllä, jolle osallistui useampikin shiba, ja Susu taisi olla isoimpia narttuja. 

Koirat vaihtavat talviturkkiinsa ja furminaattorilla (eräänlainen harja) riittäisi töitä. Yasua olen jo vähän harjaillutkin. Susu on viehättynyt syyspuhurien lennättämistä lehdistä, ja kävelyteillä saa olla valppaana, ettei se lehtijahdissaan syöksähdä pyöräilijöiden eteen tai autotien puolelle. Muuten puuha on kyllä hauskaa seurattavaa.

Ohitukset ovat yhä sujuneet aika hyvin, tosin iltaisin Susu on herkempi haukkumaan. Mutta viimeistään makupalan ihmeellisellä voimalla se kyllä ohittaa toiset koirat ihan nätisti. 

Olen huomannut, että melkein aina, kun liikumme jossain missä on enemmän ihmisiä, koirista tullaan kyselemään. Viimeksi eräs mies pysähtyi pihaltaan jutustelemaan, kun kuljimme ohi. "Eiks nää nyt ole niitä japanilaisia koiria?" Hyvin tiedetty. Shibat kyllä yleistyvät kovaa vauhtia, mutta aika harva vielä tunnistaa rodun (ja toisaalta suurin osa ei pysähdy kommentoimaan, ehkä ne ihmiset useammin kommentoivatkin, joita kiinnostaa selvittää tuntemattoman näköisen rodun nimi). Myös akitan pennuiksi on Yasua ja Susua luultu, sekin aika lähelle menevä veikkaus tavallaan. Eräs nainen pysähtyi kirjaston pihalla kohdallemme, katseli koiria hetken otsa mietteliäästi rypyssä ja sanoi lopulta: "Anteeks mutta mun on pakko kysyä, minkä pentuja noi oikein on? Kun toi punainen näyttää naamasta aivan huskylta, mutta eihän niitä ole ton värisiä." Nainen oli yllättynyt kun kerroin rodun, ja että molemmat alkavat olla täysikasvuisia. 

Hauskin oli eräs pikkutyttö, joka kulki isänsä kanssa ohi, kun talutin Yasua (Susua ei tuolloin vielä ollut). Tyttö katseli Yasua pitkään ja vakavana, meni sitten ihan isänsä viereen tarttuen tätä kädestä ja sanoi vähän pelästyneenä: "Isi, toi koira on naamasta ihan suden näköinen!"